Miksi lemmikkini rapsuttaa itseään?

Koira

Espanjassa yleisin syy kutinaan on kirpputartunta.
Kirput erittävät purressaan sylkeä puremakohtaan aiheuttaen samalla kiusallisen kutinan. Eläimille, joille on kehittynyt kirppuallergia, jo muutamat puremat saavat aikaan raivoisan rapsutuksen. Kirppuja ei aina kuitenkaan voi nähdä eläimen iholla, sillä ne ovat hyvin pieniä (korkeintaan pari millimetriä), kätkeytyen helposti lemmikin karvoihin.

Toiseksi yleisin syy kutinaan ovat ruoka-aineallergiat tai muut yliherkkyydet, kuten atopia. Tämän lisäksi on olemassa lukuisia muita syitä ihon kutinaan kuten muut loiset, punkin- ja hyttysenpuremat sekä ihon tartuntataudit kuten sienet, kettukapi, bakteeritulehdukset ym.

Mitä atopia on?
Atopia on ympäristön allergeenien aiheuttama allerginen reaktio. Syynä voi olla esimerkiksi siitepöly, loiset, saasteet, tai homeet.

Oireet
Atopian ensioireet ilmenevät yleensä 6kk- 3 vuoden ikäisellä koiralla. Oireita ovat punaiset läikät iholla, kutina, toistuvat korvatulehdukset tai muut ihoinfektiot. Taudinkuvaan kuuluu yleensä oireiden vakavuusasteen vaihtelu eri vuodenaikoina.

Atopian hoito
Kun diagnoosi on varmistettu, aloitetaan atopian hillintään tähtäävä hoito. Näin pyritään varmistamaan, että eläimen elämänlaatu pysyy hyvänä eikä sen tarvitse kärsiä jatkuvasta kutinasta. Koska atopia on seurausta allergiasta ei sitä voida sinällään parantaa vaan ainoastaan hoitaa oireita. On muistettava että oireetonkin eläin on yhä allerginen. Atooppisen koiran hoito on monivaiheinen. Helpointa olisi allergian aiheuttajan poistaminen eläimen ympäristöstä. Käytännössä tämä on kuitenkin lähes mahdotonta. Yksi hoitomenetelmä on oireita hillitsevän lääkityksen, esimerkiksi steroidien (kortisonin) aloittaminen. Steroidit ovat tehokkaita, mutta ongelmaksi muodostuu pitkäaikaiskäytön myötä vakavia haittavaikutuksia. Kortisonin haittavaikutusten takia olisi aina hyvä käyttää muita hoitomenetelmiä, jos vain suinkaan mahdollista.

Apua moniin ihovaivoihin ruokinnan avulla
Muista hoitomenetelmistä tärkeimmät ovat siedätyshoito (immunoterapia), EPA/DHA rasvahappojen antaminen, siklosporiinien käyttö sekä ennen kaikkea ruokavalion vaihtaminen yliherkkien koirien erikoisruokiin. Viime aikojen tutkimukset ovat tehneet ruokinnasta mahtavia havaintoja. Tutkimuksissa on osoitettu, että tietyt ravintoaineet ovat erittäin hyödyllisiä atopian hillinnässä ja täysin ilman haittavaikutuksia. Monista Skin Support- ruuista löytyy esim. Omega 3 ja 6 -happoja, kurkumaa, aloe veraa, tauriinia ja C-vitamiinia. Tämä yhdistelmä vähentää merkittävästi atooppisten koirien oireilua. Kurkumaa on käytetty vuosisatojen ajan niin mausteena kuin sairauden hoidossa. Sen parantavat, bakteereja tuhoavat, tulehdusta vähentävät ja syöpää vastustavat ominaisuudet antioksianttina ovat toistuvasti tutkimusten ja julkaisujen aiheena. Sen sisältämän kurkkuyrttiöljyn avulla taistellaan ihon kuivumista vastaan.

Susanne Kamu
Clinica Veterinaria Pet Vet Kamu
Calle Maestra Angeles Aspiazu 25
ES-29640 Fuengirola (Málaga) Espanja.
Puhelinnumero: (+34) 952 667 333,
contact@petvetkamu.com
www.petvetkamu.com


Sivukartta
Copyright © 2006 - 2018 Clinica Veterinaria Pet Vet Kamu, kaikki oikeudet varattu.