Kissaflunssa.
Vaikka tuskin näet kissasi vuoteessa tyynyjen keskellä kuumemittari suussaan, se voi silti sairastua ylempien hengitysteiden tulehdukseen, jota tunnetaan paremmin kissainfluenssana.
Kissaflunssa on yhteisnimi viruksista ja bakteereistä jotka kaikki aiheuttavat
samantyyppisiä oireita. Kissaflunssa voi olla herpes- tai kaliviruksen aiheuttama.
Herpesflunssa on yleisin. Aiheuttaja voi olla myös Chlamydia psittaci-bakteeri.
Kissaflunssa on hyvin tarttuva ja varsinkin herpes voi puhjeta stressistä
uudelleen. Muut eläimet eikä ihmiset sairastu kissainfluenssa viruksesta.
Myös kissan flunssa, aivan kuten ihmisenkin, leviää pisaratartuntana.
Kissaflunssa voi tarttua myös suun tai sierainten kautta tai jopa emättimen
kautta parittelussa. Kissaflunssa saattaa tarttua myös ruoka-astioista.
Kissa, joka on saanut tartunnan, voi erittää virusta jopa kuukauden päivät.
Taudin itämisaika vaihtelee runsaasti: kahdesta vuorokaudesta kolmeen
viikkoon. Lievemmissä tapauksissa oireet kestävät 5 -10 päivää, mutta
vaikeimmissa jopa 6 viikkoa. Villikissojen keskuudessa tai löytöeläintiloissa,
kissaflunssa on pommin kaltainen epidemia, johon kaikki rokottomattomat
kissat sairastuvat.
Kissaflunssan oireet.
Kissaflunssan oireita ovat aivastelu, nuha, yskä, kuume ja silmävuoto.
Kissa on väsynyt, kuolaa, sillä saattaa olla haavaumia kielessä ja useimmin
se kadottaa ruokahalunsa. Silmät voi olla muurautuneina kiinni tulehduksen
takia. Ruokahalunsa kissat kadottaa myös koska nenän ollessa tukossa,
kissa ei pysty aistimaan ruuan haju, jolloin se ei myöskään halua syödä.
Täyskasvusilla kissoilla tämä hyvin tarttuva sairaus paranee yleensä itsestään
parissa viikossa. Pikkupennuilla kissaflunssa aiheuttaa pahimmissa tapauksissa
keuhkokuumetta, josta usein seuraa kuolemaa. Vahvemmat ja vanhemmat kissat,
joita ei ole rokotettuja, sairastuu vakavasti, mutta harvoin hengenvaarallisesti.
Hyvin pienille ja vanhoille kissoille flunssa on vaarallinen.
Kissaflunssan hoito.
Erityishoitoa kissaflunssa virus- infektioon ei toistaiseksi
ole, vaan hoito on lähinnä tukihoito. Seuraavana on muutamia ohjeita,
joiden avulla voit helpottaa flunssaisen kissasi oloa.
Sairaan kissan syöttäminen.
Kun kissa ei pysty hengittää nenällään, se ei myöskään tunne ruuan hajun,
ja lakkaa syömästä. Silloin sitä on houkuteltava syömään. Hyvä ruoka pitää
immuunijärjestelmän vahvana, ja eläin kissa pystyy taistelemaan paremminn
tartuntaa vastaan. Koira ja ihminen selviää syömättä pitkänkin ajan, mutta
kissa ei. Kissa joka on pitkään syömättä kuolee!! Tarjoa kissalle voimakkaasti
tuoksuvaa ja maistuvaa ruokaa. Tonnikalasäilyke tai mikrossa kypsennettyä
luutonta, pieniksi paloiksi leikattua broirerin rintaa sopii hyvin tähän
tarkoitukseen. Jos kissasi syö vain kuivamuonaa, kaada kuivamuonan päälle
hyvälle tuoksuvaa lihalientä. Jos kissasi ei silti suostu syömään,sitä
on syötettävä väkisin ruiskulla joko lihapohjaisia lastenruokia tai mieluummin
sairaiden kissojen erityisruokia kuten Hill´s a/d tai Royal Canine convalescense
support instant. Usein kotihoito ei riitä, varsinkin jos on kyse rokottamattomasta
kissasta, vaan on haettava eläinlääkärin luo.
Pidä kissan nenä puhtaana.
Flunssaisten kissojen silmiin kerääntyy usein epämielyttävää rähmää ja
sieraimiin kovettunutta eritettä. On tärkeätä pitää silmiä ja nenä puhtaina,
jotta kissan olisi helpompi hengittää ja sen olo olisi muutenkin mukavampi.
Kostuta pumpulituppo lämpimässä vedessä ja poista erite varovasti. Jos
kissalla on vaikea hengittää voit tiputtaa sen sieraimiin pikkulapsille
tarkoitettuja nuhatippoja.
Märkivä silmätulehdus saattaa vaatia erityishoitoa
Jos silmät ovat pahasti tulehtuneet kyseessä voi olla Klamydioosi.
Klamydioosi ei ole viruksen vaan bakteerin aiheuttama kissainfluenssa.
Oirisiin kuuluu aluksi toispuolinen, märkivä silmätulehdus, tyypillistä
on myös vastasyntyneiden pentujen vielä avautumattomien silmien tulehdus.
Tästä saattaa johtaa kuolemaa aiheuttavan keuhkotulehduksen. Tauti etenee
nopeasti. Klamydia voi tarttua ihmiseen, vaikka se on harvinaista. Mutta
käsihygieniasta on pidettävä mielessä kun hoitaa silmätulehdusta sairastavan
kissanpennun. Klamydiaa hoidetaan voimakkailla antibiooteilla sekä silmätippoina
että tabletteillä.
Kissaflunssan ennaltaehkäisy
Kerran sairastuneella kissalla on lyhytaikainen immuniteetti,
jonka takia rokotomattomat kissat saattavat sairastaa useita flunssia
elämänsä aikana. Kissaflunssan ainoa tehokas ennaltaehkäisy on rokottaminen.
Ensimmäisellä kerralla rokotetta annetaan kahdesti, noin kuukauden välein
ja tämän jälkeen rokotusta uusitaan vuosittain. Kissaflunssan osaltakin
rokotesuoja on melko hyvä, vaikka kissaflunssa voi aiheutua monien viruskantojen
kautta. Kissaflunssarokotteet antavat yleensä hyvän suojan kahta yleisintä
virustyyppiä, eli herpestä (rinotrakeiitti-virus) ja calici-viruksia vastaan
sekä kohtalaisen suojan Klamydioosia vastaan. Niissäkin tapauksissa, joissa
rokote ei anna täyttä suojaa tautia vastaan, tauti yleensä sairastetaan
lievempänä.
Susanne Kamu
Clinica Veterinaria Pet Vet Kamu
C/. Maestra Aspiazu, Puebla Lucia,
ES-29640 Fuengirola (Málaga) Espanja.
Puhelinnumero: (+34) 952 667 333,
contact@petvetkamu.com
www.petvetkamu.com
|