Koirakonsultti.Pauliina Laurila tarjoaa konsultointia sekä koulutusta / ongelman ratkaisua metodeillaan, joissa sovelletaan koirien käyttäytymisen tuntemusta, komemusta sekä lisäksi tieteellistä ymmärrystä uusimmista koiraa koskevista tutkimuksista. Koirakysymysten pohtiminen perustuu laajaan näkökulmaan siitä mikä kaikki vaikuttaa koirien käyttäytymiseen. Koiran ymmärtäminen lajina on tärkeää vaikka yksilölliset tarpeet otetaankin huomioon. Koiran koulutusta voi harrastaa lähes missä tahansa ja sen tulee olla palkitsevaa sekä omistajalle että koiralle. Koiraa opetetaan yhteistyöhön, joka tekee omistajan kanssa touhuamisen miellyttäväksi molemmille. Koirat oppivat kanssamme joka päivä kaikista kokemuksistaan, oli se sitten tarkoituksenamme tai ei. Niinpä pienetkin muutokset koulutustavoissa saattavat saada aikaan suuria muutoksia, jotka näkyvät jokapäiväisessä elämässä. Mikä on tärkeintä ottaa huomioon koiraa koulutettaessa? Olipa kyse sitten uuden asian opettamisesta tai huonon käytöksen korjaamisesta
tärkeintä on keskittyä koiran ja omistajan väliseen yhteistyöhön. Jos
koira ei toimi toivotulla tavalla johtuu se usein siitä, että koira ei
osaa tai tiedä mitä siltä halutaan. Kyse ei ole niinkään johtajuusongelmasta
vaan siitä, että asiat tulee opettaa koiralle uudella tavalla. Jo opittuja
asioita tulee kerrata ja oppimiseen sekä hyvään suoritukseen kannustaa.
On myös tärkeää, että omistaja osaa “lukea” koiraansa ja arvioida tilanteen
oikein. Koiran ja omistajan välinen vuorovaikutus on Kun kouluttaminen perustuu koiran ja omistajan vuorovaikutukseen ovat
koulutusmetodit automaattisesti positiivisia ollakseen mahdollisimman
suureksi hyödyksi. Rankaisu ja pakotteet ovat tarpeettomia. Itseasiassa
rankaiseminen ja pakottaminen saa koiran oppimaan huonommin, hitaammin
ja vääriä asioita. Pakottaminen myös lisää stressiä, ja stressaantunut
eläin (niinkuin ihminenkin) on kyvytön oppimaan toivottuja asioita. Koulutuksessa käytetään hyväksi ja kiinnitetään huomiota koiran lajille tyypilliseen kommunikoitiin. Tavoitteena on iloinen, kuuliainen, stressitön koira sekä iloinen ja stressitön omistaja, joka voi mennä koiransa kanssa monenlaisiin tilanteisiin pelkäämättä.
Seuraavana on esimerkkejä yleisistä ongelmista, jotka ovat ratkaistavissa suhteellisen helposti positiivisilla metodeilla: • Muiden koirien kohtaaminen Suositeltavia kirjoja: Kaikki koirat oppivat uusia temppuja. Pauliina Laurila |
| Copyright © 2006 - 2012 Clinica Veterinaria Pet Vet Kamu, kaikki oikeudet varattu. |